Kun asiakas ensimmäistä kertaa ottaa yhteyttä kampaamoon esimerkiksi aikaa varatakseen, syntyy ensivaikutelma yrityksestä. Mielikuvia yrityksestä on saattanut olla jo ennestään. Ensivaikutelmaan vaikuttaa yrityksen ulkoinen olemus, sisustus, työntekijät, nettisivut, sosiaalinen media sekä sijainti. Mielestäni mielikuvaan yrityksestä vaikuttaa taas yleinen maine sekä suosittelut. Ensivaikutelma on tärkeä kampaamon kannalta, koska jos ensivaikutelma on hyvä, asiakas on paremmalla tuulella palvelun ajan ja todennäköisesti hänen kanssaan on helpompi löytää yhteinen sävel lopputuloksen kanssa. Asiakas saattaa myös helpommin suostua lisämyyntiin ja tulla uudestaan kampaajalle sekä suositella sitä myös ystäville.
Työn suunnitteluvaihe on tärkeä, jotta lopputulos on asiakkaan mieleinen. Kampaajalla ja asiakkaalla täytyy olla yhteinen ajatus siitä, miltä asiakas haluaa näyttää kun työ on valmis. Hiusalan ammattilainen tarvitsee suunnitteluvaiheessa ulkoista tietoa sekä sisäistä tietoa. Sisäinen tieto on itse työn osaaminen sekä karttunut työkokemus. Ulkoinen tieto sisältää tiedon siitä, missä kunnossa hius on, minkä laatuista hius on sekä asiakkaan toiveet ja ajatukset lopputuloksesta. Parturi-kampaajan täytyy myös suunnitteluvaiheessa ymmärtää mikä on työn tavoite sekä pystyä selittämään se sanoin asiakkaalle. Hänen täytyy myös osata sommitella malleja sekä värejä ja ymmärtää miltä lopputulos tulee näyttämään. Parturi-kampaaja tarvitsee siis vuorovaikutustaitoja, kielitaitoa, sommittelu- ja kuvanlukutaitoa sekä hahmottamiskykyä. Työn suunnitteluvaiheessa parturi-kampaaja voi käyttää apunaan esimerkiksi kuvia sekä peiliä havainnollistamaan asiakkaalle mitä tulee tekemään.
Vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa täytyy ottaa huomioon monia asioita. Ensikohtaamisella asiakkaasta tulisi voida lukea, millainen hän on. Ikä vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka asiakasta voidaan puhutella ja mitä hänelle voidaan sanoa. Tietyntyyppisille ihmisille voi melko suoraankin sanoa, että jokin tietty malli ei välttämättä ole paras hänelle kun taas toiselle ei. Parturi-kampaajan täytyy myös käyttää sellaista kieltä, jonka asiakas ymmärtää. Ei siis ammattisanastoa. Voisi myös käyttää kuvia apuna, kun haetaan toivottua lopputulosta. Työn edetessä voi myös kertoa asiakkaalle mitä tekee millonkin ja leikkauksen edetessä keskustella myös halutusta pituudesta vielä uudestaan. Tärkeintä vuorovaikutuksessa on kuitenkin asiakkaaseen keskittyminen ja se että asiakkaalle tulee tärkeä olo. Keskittymällä asiakkaaseen myös todennäköisemmin löytää yhteisen sävelen ja saavuttaa halutun lopputuloksen.

Hyvä, tehtävä suoritettu!
VastaaPoista