Tänään harjoiteltiin laserhoidon tekemistä Laser Hair Care- laitteen avulla. Alla tietoa hoitomenetelmästä. Itselläni oli hilseilevä päänahka ja lähdimme sitä hoitamaan laserhoidolla pyyhekuiviin hiuksiin. Itse laser ei tuntunut oikeastaan miltään. Illan mittaan päänahka kutisi jonkinverran, mutta hilseily ei vielä yhden hoitokerran jälkeen hävinnyt.
Minkälaisiin hoitoihin käytetään?
Laserhoitoa voidaan käyttää eri menetelmin hiustenlähtöön, psoriaksen hoitoon, päänahan erilaisten ongelmien hoitoon, hilseilyyn sekä tehostamaan värikäsittelyjen ja permanentin vaikutusta. Sen lisäksi hoitoa voidaan käyttää kuntoutushoitona vahvistamaan huonokuntoista hiusta.
Mihin laserin toiminta perustuu?
Laserhoidon vaikutus perustuu laservaloon. Laservalo pääsee päänahan uloimman kerroksen läpi hiustuppeen saakka ja sen alla olevaan kapillaariverkostoon. Hoidon aikana päänahan pintaverenkierto kiihtyy jopa kaksinkertaiseksi, joka vaikuttaa hiustenkasvuun.
Millon laserhoitoa ei saa tehdä?
Laserhoitoa ei saa tehdä jos asiakkaalla on syöpä, epilepsia, valoherkkyyttä aiheuttava lääkitys tai sydämentahdistin. Hoitoa ei myöskään tehdä alle 18- vuotiaille tai raskaana oleville asiakkaille. Ennen hoidon aloitusta on tärkeää tehdä asiakasanalyysi sekä selvittää, mikäli asiakkaalla on jokin syy ettei hoitoa voida tehdä.
Laserin käyttöohje ja vaikutusajat?
Laserhoitoa suositellaan ottamaan sarjahoitona esimerkiksi 15 kertaa. Tulokset alkavat näkyä yleensä muutaman hoitokerran jälkeen, ongelmasta riippuen. Hiustenlähdön hoidossa tarvitaan enemmän hoitokertoja kuin esimerkiksi päänahan hilseilyn hoidossa. Laserhoito tehdään aina puhtaisiin hiuksiin, sillä mitä puhtaampi päänahka on, sitä paremmin hoito toimii. Hiukset pestään aina ennen hoitoa laserhoitoon tarkoitetulla shampoolla. Tavallisin vaikutusaika laserhoidossa on 20min, mutta hoidon tarkoituksesta riippuen aika voi olla 5-30min.
Kupu lasketaan kaukosäätimen avulla asiakkaan kulmakarvojen kohdalle. Kone laitetaan päälle kääntämällä virtakytkimen avainta ja käytetään ainoastaan program 1- ohjelmaa. Laiteessa on oletus hoitoaikana 20min, mutta aikaa voi muuttaa Options- näppäimellä. Hoito käynnistyy painamalla Set- näppäintä. Kun aika on päättynyt, laite piippaa sen merkiksi. Asiakasta kannattaa käydä katsomassa myös hoidon aikana ja varmistaa, että kupu on sopivalla kohdalla.7
Käyttöohjeet päänahan ongelmien hoitoon
Hiukset pestään laserhoitoon tarkoitetulla shampoolla ja hoitoaine voidaan tarvittaessa käyttää myös hiuksissa. Hiukset kuivataan huolellisesti kuivaksi, jonka jälkeen annetaan laserkoneen vaikuttaa 20-30min. Ajoissa aloitettu laserhoito pysäyttää hiustenlähdön ja voi myös saada kasvunsa lopettaneet hiukset kasvamaan uudelleen.
Käyttöohjeet hiusten kuntoutushoitoon
Hiukset pestään laserhoitoon tarkoitetulla shampoolla, huuhdellaan ja laitetaan hoitoaine. Hiukset pyyhekuivina annetaan laserkoneen vaikuttaa 5-15min. Huuhdellaan hoitoaine pois ja kuivataan hiukset.
Lähteet:
https://www.peruukkiliikehyvarinen.fi/hiustenhoito-hiuslaser-hyvarinen.html
http://so-hairmazing.blogspot.com/2017/10/laser-hair-care.html
http://helminhiusblogi.blogspot.com/2015/11/hiusten-laserhoito.html
http://headline.ac/kampaamopalvelut/hiusten-lahto/
http://so-hairmazing.blogspot.com/2017/10/laser-hair-care.html
http://www.gardnerdermatology.com/xtrac-laser.php?ismobile=mobile