Tässä postauksessa käydään läpi ja kerrataan tähän mennessä opittuja asioita. Olemme kerenneet harjoitella kolmea eri leikkausrakennetta, joita ovat ehjä rakenne, kerrostus sekä porrastus. Itse tykkäsin eniten porrastusleikkauksesta. On tavallista, että hiustenleikkauksessa yhdistellään useampia leikkausrakenteita. Harvoin käytetään koko päähän vain yhtä ainoastaan. Kuvia omista töistä on vähän niukasti ja tässä lupaan parantaa ja taltioida jatkossa enemmän myös omia tekeleitä.
Ehjä leikkausrakenne
Ehjässä leikkausrakenteessa hiuksen pinta on sileä ja passiivinen. Hiusten latvat ovat myös tasamittaiset pudotessaan muotolinjalle. Ehjää rakennetta leikataan 0-kulmassa ja leikkauksessa käytetään kiinteää mittapituutta. Hiusten ositukset ja niiden suunta ehjässä rakenteessa määräytyvät leikattavan muotolinjan mukaan. Ehjä leikkausrakenne voi olla myös yksi osa leikkausta, johon on yhdistetty jotain tiosta leikkausrakennetta. Tasamittainen leikkausrakenne tuo mielestäni paksuuden tuntua sekä siisteyttä ja symmerisyyttä hiuksiin. Leikkauksella voidaan myös korostaa jotain kohtaa kasvoissa, esimerkiksi jos lyhyellä polkkatukalla. Tasamittaisia leikkauksia voi olla eri pituisia sekä U-linjainen taaksepäin pitenevä ja A-linjainen eteenpäin pitenevä malli. Samassa mallissakin voidaan yhdistellä eri pituuksia esimerkiksi otsatukan kanssa.
Alla olevassa kuvassa on taaksepäin pitenevä u-linjainen tasamittainen leikkaus
Seuraavassa kuvassa on taas tasamittainen eteenpäin pitenevä a-linjainen leikkaus
Pitkässä hiuksessa, kuten myös lyhyessä, tasamittainen leikkaus tuo paksuuden tuntua ja kehystää kasvoja mielestäni hyvin
Ehjän rakenteen kehä pitene ylöspäin, sillä laskeutuessaan muotolinjalle päällä olevat hiukset ovat pidempiä kuin niskassa olevat. Tästä syystä ne muotolinjalla asettuvat samaan pituuteen.
Olen tehnyt tasamittaisen leikkauksen harjoituspäälle sekä yhdelle ystävälleni. Aloitin leikkaukset selvittämällä hiukset sekä kastelemalla ne. Sen jälkeen tein hiuksiin ositukset neljään osaan eli otsalta niskaan ja pään korkeimmalta kohdalta korvaan. Aloitin leikkaukset takaa ja etenin pienissä osioissa, jotta näen koko ajan mittapituuden. Leikkaus oli mielestäni helpompi tehdä oikealle ihmiselle, sillä hius oli ohuempaa. Haasteen toi toki liikkuva pää. Leikkaukset tein 0-kulmassa. Molemmat onnistui mielestäni hyvin ja ystäväni kehui kuinka hiukset tuntuivat heti paksummilta kun huonot latvat leikattiin pois. Alla muutamia kuvia harjoituspäästä.
Kerrostettu leikkausrakenne
Kerrostuksen voi tehdä tasamittaisesti tai lisääntyvästi. Kerrostetussa leikkausrakenteessa hiuksen pinta on aktiivinen, toisin kuin ehjäsäs rakenteessa. Kun leikataan tasamittaisesti kerrostettua hiusta, kehän muoto on tasamittainen koska kaikkien hiusten pitäisi olla samanpituisia. Sen lisäksi käytetään liikkuvaa mittapituutta eli leikkauksen edetessä edellisestä osiosta otetaan aina vain puolet uudeksi mittapituudeksi seuraavaa osiota varten.
Lisääntyvästi kerrostetussa leikkauksessa käytetään sen sijaan kiinteää mittapituutta eli hiukset vedetään aina samaan mittapituuteen. Jos mittapituus on päälaella, pisimmät hiuset jäävät niskaan, koska sieltä on pisin matka päälaelle. Tästä syystä lisääntyvästi kerrostetun leikkauksen kehän muoto on alaspäin pitenevä. Mittapituus voidaan kuitenkin vetää valitsemaan suuntaan, mutta lopputulos on aina hieman erilainen riippuen mittapituuden suunnasta. Jos mittapituus vedetään taakse, pisimmät hiukset ovat edessä ja toistepäin. Mittapituuksia voi myös olla samassa leikkauksessa useampia. Jos asiakas haluaa pitää pidempää hiusta, tämä on hyvä ratkaisu.
Kerrostetussa leikkausrakenteessa hiustenleikkaus tehdään 90 asteen kulmassa eli kohtisuoraan poispäin päästä kyseisellä kohdalla joko liikkuvalla tai kiinteällä mittapituudella. Kerrostettu leikkaus keventää hiusta ja tekee siitä mielestäni eläväisen näköisen. Sitä voi myös muotoilla monipuolisesti. Tasamittainen kerrostus sopii hyvin miesten hiuksiin sekä lyhyisiin naisten hiuksiin. Sen sijaan lisääntyvä kerrostus sopii mielestäni paremmin pidemmän hiuksen keventämiseen. Kerrostuksella on kuitenkin aina tarkoitus ottaa massaa hiuksista pois.
Alla olevassa kuvassa näkyy lisääntyvästi kerrostettu leikkausrakenne
Seuraavassa kuvassa näkyy tasamittaisesti kerrostettu leikkausrakenne
Alla kuva miehen kerrostetusta leikkauksesta
Alla kehäpiirrustus tasamittaisesti kerrostetusta leikkausrakenteesta
Alla kehäpiirrustus lisääntyvästi kerrostetusta leikkausrakenteesta
Olen tehnyt kerrostusleikkauksia miehen harjoituspäähän. Tasamittaisen kerrostuksen tekoa olen harjoitellut enemmän. Leikkauksia sekä tekniikkaa olen harjoitellut erilaisilla osituksilla. Tärkeää sekä haastavinta siinä on minulle ollut 90 asteen kulman säilyttäminen sekä sen hahmottaminen.
Porrastettu leikkausrakenne
Porrastuksella on tarkoitus lisätä massaa hiuksiin valittuun kohtaan. Porrastus tulee parhaiten esiin lyhyemmässä hiusmallissa ja sen pinta on aktiivinen porrastetulta alueelta. Porrastusleikkauksessa mittapituus voi olla liikkuva tai kiinteä halutusta lopputuloksesta riippuen. Porrastuksessa voidaan myös käyttää eri porrastuskulmia halutusta lopputuloksesta ja porrastuksen voimakkuudesta riippuen. Porrastuksessa hiukset voidaan osittaa vaaka- tai pystysuuntaisesti tai sitten vinosti tai säteittäin. Teimme esimerkiksi harjoituksena a-linjaisen porrastuksen, jossa osiot olivat hieman vinossa.
Alla kuvassa korkeassa kulmassa porrastettu leikkausrakenne
Matalassa kulmassa porrastettu leikkaus
Alla kehäpiirrustus porrastetusta leikkausrakenteesta
Porrastusleikkauksia olen harjoitellut naisen harjoituspäähän. Olen tehnyt matalan porrastuksen leikkauksen sekä korkean porrastuksen leikkauksen. Haastetta toi jälleen samassa kulmassa pysyminen ja se vaatii keskittymistä. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputuloksiin ja toivottavasti tätä pääsee harjoittelemaan lisää!
Kuvien lähteet:
https://fi.pinterest.com/pin/503981014535252999/
http://www.mrsjjhair.com/whatsnew/types-of-bob-hairstyles-for-women
http://harieta.info/hair-below-shoulder-length/
https://fi.pinterest.com/pin/12384967698008300/?lp=true
https://tr.pinterest.com/pin/191966002849530547/?lp=true
https://fi.pinterest.com/pin/488570259547290912/?lp=true
http://pophaircuts.com/graduated-bob-haircut-fashionable-short-hair/graduated-bob-for-straight-hair