tiistai 25. syyskuuta 2018

Asiakaspalvelun vaiheet

Tässä postauksessa tarkastellaan asiakaspalvelua sekä palvelun kulkua hiusalalla. Asiakaspalvelu on tärkeää alalla kuin alalla. Kampaajan työssä se kuitenkin korostuu entisestään, koska asiakkaan kanssa saatetaan olla useitakin tunteja putkeen. 

Parturin ja kampaajan työnkuvaan kuuluu palvelukokonaisuuksia, jotka ovat suunnittelu, toteutus sekä markkinointi ja arviointi. Hiusalalla tärkeimpiä ominaisuuksia on olla luova sekä palvelualtis. Muita hyviä ominaisuuksia on hyvä hahmottamiskyky, kielellinen lahjakkuus, mielikuvituksellisuus, tunneäly sekä kyky arvioida ja kehittää itseään. 


Luovuus ei ole niin vaikeaa kuin miltä se ainakin omaan korvaan kuulostaa. En koe olevani millään mittarilla luova kun asiaa äkkiseltään ajattelee ja sanana se tuo mieleen vain taiteilijan. Luovuus on kuitenkin kykyä luoda jotain uutta tai yhdistellä vanhoja asioita uudella tavalla. Kampaaja on luova, kun hän tekee käsillänsä, on sorminäppärä, osaa sommitella sekä ymmärtää mikä on kaunista. Luovuuttakin voi opetella, mikäli ei ole syntynyt sellaiseksi. Luovuuden oppiminen perustuu ammattitaitoon sekä haluun tehdä jotain itselle merkityksellistä ja itsensä ylittämiseen. Luovuuteen kuuluu uusien asioiden opettelu sekä välillä myös epäonnistuminen, josta täytyy ottaa opikseen. Parturin ja kampaajan työssä tarvitaan luovaa ajattelua, sillä työssä tilanteet muuttuvat ja asiakkaat sekä heidön hiuksensa ovat erilaisia.


Mielestäni parturi-kampaajan luovuus tulee ilmi erityisesti silloin, kun asiakas ei ole täysin varma mitä hän haluaa tehdä hiuksilleen kampaamokäynnillä. Tässä tilanteessa ammattilaisen tulee ehdottaa asiakkaalle sopivia värejä sekä malleja esimerkiksi hänen kasvonpiirteidensä mukaan. Sen lisäksi parturi-kampaaja joutuu usein tekemään leikkauksen kuvan perusteella, joka mielestäni vaatii myös luovuutta, koska ei ole täysin varmaa miten leikkaus on toteutettu. Sen lisäksi kampausten teko vaatii luovuutta, jos asiakas ei ole täysin varma minkälaisen kampauksen haluaa. Voi olla myös tilanne, jossa asiakkaan omat hiukset eivät riitä kyseiseen kampaukseen, mutta kampaus olisi saatava hinnalla millä hyvänsä. 


Itse palvelukokonaisuus hiusalalla on haastava, sillä palvelu on aineetonta. Sitä ei voi testata etukäteen vaan se ostetaan ja tuotetaan samaan aikaan. Palvelu ei myöskään koskaan vaihda omistajaa eikä sitä voi myydä eteenpäin. Hiusalan palvelu on vuorovaikutteista toimintaa asiakkaiden kanssa, sillä ilman asiakkaita ei ole työtäkään hiusalalla. Palvelu hiusalalla kestää myös muita palvelualoja pidempään. Asiakas saattaa istua penkissä useitakin tunteja. 


Sisäinen yrittäjyys tarkoittaa yrittäjämäistä suhtautumista työhön. Hiusalalla se tarkoittaa, että työhön suhtaudutaan yhtä intohimoisesti, kuin kampaamo olisi työntekijän oma. Sisäinen yrittäjyys tuo työntekijöihin motivaatiota työtä kohtaan ja sitä kohti voidaan kannustaa esimerkiksi antamalla työntekijöiden hoitaa yrittäjän hommia aikataulujen salliessa tai vaikka provisiolla. Vastuu lisää mielestäni sisäistä yrittäjyyttä ja se että asioihin saa vaikuttaa. 


Jokaisella asiakkaalla on varmasti eri kriteerit palvelun laadulle. Joku arvostaa nopeutta, toinen vuorovaikutusta palvelun aikana ja kolmas kampaamon mainetta. Voidaan kuitenkin yleisesti sanoa, että asiakkaan kokemaan laatuun vaikuttavat pätevyys, asenne, saavutettavuus sekä turvallisuus. Pätevyys tarkoittaa sitä, että asiakas uskoo penkkiin istuessaan että tulee saamaan rahoillensa vastinetta sekä haluamansa lopputuloksen parturi-kampaajalta. Asenteeseen kuuluu parturi-kampaajan käytös, vuorovaikutus, halu ratkaista asiakkaan ongelma sekä ajoissa aloitteminen. Saavutettavuus sisältää helpon yhteydenoton yritykseen sekä asiakkaan tarpeiden mukaiset aukioloajat. Turvallisuus taas tarkoittaa sitä, että asiakas voi luottavaisin mielin tulla palveltavaksi. Se sisältää vaitiolovelvollisuuden, helpon maksamisen sekä takuun jos jokin menee pieleen. 


Etiikka on mielestäni hyvän moraalin mukaan toimimista. Mikäli kampaaja tietää jonkun hoidon tai käsittelyn vahingoittavan hiusta lisää, sitä ei mielestäni tulisi tehdä. Asiakkaan asioita ei ole myöskään sallittua huudella koko kaupungille eli vaitiolovelvollisuutta täytyy noudattaa. Semmosia pohdintoja tänään, palataan! :) 



1 kommentti: