sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Oppimispäiväkirja työssäoppimisesta

Torstaina 29.11. lähdettiin työssäoppimaan. Itse sain työssäoppimispaikan keskustan tuntumasta Barbergista, jonne lähdn innoissani oppimaan uutta. Pyrin pitämään oppimispäiväkirjaa viikon välein, jotta muistan kaiken oppimani. Barbergissa työskentelee kaksi kampaajaa ja yksi kosmetologi. Suurin osa asiakkaista on vakioasiakkaita.

1. viikko

Ensimmäinen päivä työssäoppimassa meni tutustuessa ohjaajaani Sanniin sekä työpaikkaan. Samalla värjättiin omat hiukseni, joista tuli upeat! Perjantaina pääsin jo tositoimiin ja värjäsin samassa kampaamssa työskentelevän kosmetologin hiukset. Väreistä minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta, mutta lopputulos oli hyvä! Opin myös itse väreistä sekä värin valinnasta paljon. Samana päivänä leikkasin myös yhden miesasiakkaan hiukset, joka oli hyvä kokemus ja toivottavasti näitä tulee lisää!

Ensimmäisinä päivinä olen myös seurannut paljon kampaajien työtä ja nähnyt erilaisia leikkaustekniikoita. Sen lisäksi olen vastannut puhelimeen ja varannut aikoja. Olen myös rahastanut asiakkaita. Parasta on ollut nähdä sitä ihan oikeaa liiketyötä, mitä koulussa ei pääse näkemään. Ja koska yrittäjyys kiinnostaa itseänikin, on todella mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea muuta kuin itse hiustöitä yrittäjyys hiusalalla on.

2. viikko

Toisella viikolla leikkasin saman kosmetologin hiukset. Malli muuttui pitkästä tasamittaisesta porrastettuun a-linjaiseen malliin. Tein myös värjäyksissä avustavia hommia. Sekoitin värejä, pesin niitä pois ja revin folioita. Föönasin myös hiuksia sekä viimeistelin. Liikkeellä kävi myös asiakas, jolle olin luvannut tehdä värin yhteydessä kiharat juhliin. Niistä tuli toivotut ja asiakas oli tyytyväinen. Sain myös avustaa miestenhiusten koneleikkauksessa. Tein raakaleikkauksen ja ohjaajani viimeisteli sen. Harjoittelun aikana harjaantui hyvin silmä koneen eri pituuksille. Osaan nyt silmämääräisesti arvoida, millä pituudella hiusta on otettu.

Tein myös ensimmäistä kertaa huppuraitoja sekä värjäsin kulmia. Tein huppuraidat lyhyeen hiukseen, joka toi omat haasteensa. En saanut osioita pysymään oikein kasassa massan avulla, mutta lopputulos oli sekä asiakasta että minua mielyyttävä. Siistin myös saman asiakkaan leikkausta vähän. Siistin korvalliset sekä etuhiukset. Kulmienvärjäyksestä tykkäsin! Se oli helppoa, kunhan vain muistaa laittaa tarpeeksi massaa.

3. viikko

Tällä viikolla kaverini kävi hiustenleikkuussa. Leikattiin pituudesta jonkinverran pois ja kerrostin päälliosaa hieman keventääkseni hiuksia. Harjoittelupaikassa toinen kampaaja tekee pidennyksiä. Pääsin seuraamaan teippipidennysten laittoa ja auttamaan siinä. Kuivasin sävytetyt pidennykset ja pääsin liimaamaan teippejä niihin. Myöhemmin harjoittelussa pääsin myös irroittamaan vanhoja teippejä! Pidennyksiin aion ehdottomasti kouluttaa itseni.

Pääsin taas avustamaan väreissä. Sekoitin niitä ja levitin yhdelle miesasiakkaalle tyvivärin. Oli kiva päästä harjoittelemaan värin levityksen tekniikkaa sekä sen tekemistä nopeasti ja jakauksittain. Miehen lyhyeen hiukseen se oli haastavampaa kuin pitkään hiukseen. Avustin myös folioraidoissa. Opin harjoittelun aikana huppuraitojen sekä folioraitojen suurimman eron ja tilanteet missä kumpaakin kannattaa käyttää halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.

4. viikko 

Jouluviikolla oma isäni kävi hiustenleikkauksessa. Hänellä on miehen hiukseksi pitkä malli ja koneella otettiin vain vähän alhaalta. Oli hyvä kokemus ja lopputulokseen oltiin tyytyväisiä. Huomasin itsessäni taas sen, etten osaa lopettaa vaan voisin viimeistellä leikkausta ikuisesti. Asiakkaalla taisi mennä hermot ennen minua!

Kävin Kinnusella tukussa ja myöhemmin myös Palmikossa. Tein myös joulukuun tilityksen ja muita kuunpäätökseen liittyviä hommia. Oli kiva nähdä yrittäjän puolta työssä ja se kaikki mitä yrittäjä joutuu ihan itse hoitamaan itse liiketyön ohessa. Purin myös harjoittelun aikan useita kuormia ja tein inventaarion loppuvuodesta. Tutustuin harjoittelun aikana myös perusteellisesti kampaamossa käytettävään sarjaan Maria Nilaan. Käytin tuotteita asiakkaille ja ostin itsellenikin sarjan hopeashampoon. Sarjaan kuuluu shampoot, hoitoaineet, tehohoidot, värimaskit sekä muotoilutuotteet.

5 ja 6. viikko

Vikoilla viikoilla poikaystäväni Samuli kävi hiustenleikkauksessa. Hänellä on lyhyet sivut yhdistettynä pidempään päälliosaan. Leikkaus meni hyvin ja sain hyviä vinkkejä muotoilusaksilla leikkaamiseen ja mihin niitä kannattaa käyttää. Pääsin myös tekemään viimeistelykiharoita sekä avustamaan väreissä. Levitin huppuraitoihin värin. Tärkeä oppi on ollut myös sävytteen vaikutus. Vaalennuksen jälkeen väri on usein aika keltainen ja tunkkainen. Sävytteellä saadaan ihan mieletön ero aikaan! Sen lisäksi se, miten paljon hius vaalenee kuivaessaan yllätti minut joka kerta. Silmä harjaantui siihen, miltä väri näyttää pesupaikalla ja mitä se sitten todellisuudessa on.

Värjäsin kulmia ja tein ensimmäistä kertaa myös ripsienvärjäyksen. Ripsienvärjäyksessä täytyy muistaa laittaa riittävästi massaa. Haasteena oli saada myös alaripset mukaan ja muutenkin, en tykännyt silmien lähellä työskentelystä. Pelkäsin, että ainetta joutuu silmään. Mutta ihan mukavaa hommaa sekin!

Yhteenveto

Kampaajan työ on hektistä ja tauot kannattaa esimerkiksi sijoittaa värien vaikutusajalle. Ymmärsin ettei päivään kannata jättää suurempia tyhjiä välejä. Päivät saattaa myös muuttua peruutusten tai uusien varausten myötä pienelläkin varoitusajalla. Aikataulujen muuttumista täytyy siis sietää. Parasta oli nähdä erilaisia asiakaskohtaamisia, joita itse odotan työssä paljon. Työssäoppimispaikallani oli aina aikaa asiakkaalle, eikä kiire näkynyt asiakkaalle koskaan.

Kaikenkaikkiaan mitä sanoisin oppimistani asioista niin niitä oli paljon. Mielenkiintoisinta oli päästä tutustumaan väreihin sekä pidennyksiin. Olisin halunnut leikata enemmän hiuksia, mutta ymmärrän ettei asiakkaita riittänyt minulle asti. Oli kiva että sain kuitenkin muutaman oman asiakkaan tulemaan hiustenleikkaukseen. Oli kiva päästä tutustumaan eriaisiin hiuslaatuihin ja siihen miten mitäkin laatua kannattaa leikata.

Itse löysin itsestäni kärsivällisen puolen ja sain taas huomata kuinka alussa olen oppimisen kanssa. Ammattilaisia seuratessani mietitytti voinko tosiaan olla joku päivä yhtä hyvä ja maltanko opetella rauhassa. Täytyi tosiaan hyväksyä se, että virheitä sattuu vielä ja siellä oltiin vasta oppimassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti