keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Hiusten- ja hiuspohjanhoidon näyttö

Toppijaksolla suoritin ensimmäisen näyttöni, hiusten- ja hiuspohjanhoidon näytön. Sain ystäväni malliksi harjoittelupaikalleni. Suoritin hoidon liikkeestä löytyvällä Kevin Murphyn Treat.Me tehohoidolla. Hoito lupasi kosteuttaa, vahvistaa sekä tuuheuttaa hiusta.

Tavoitteena oli hoitaa hiusten pituuksien kuivuutta. Muuten hius oli vahvan tuntuinen ja terve, mutta latvoissa oli kuivuutta kemiallisten käsittelyjen johdosta. Tästä syystä hoidoksi valikoitui kosteuttava hoito esimerkiksi rakennepaikkaavan hoidon sijaan. Hiuspohjalle valittiin Cutrinin Bio+ hoitava geeli, koska se oli hilseilevä sekä kuiva.

Hoito aloitettiin pesemällä hiukset syväpuhdistavalla shampoolla. Sen jälkeen hoito sekoitettiin kahdesta aineesta ja se levitettiin kauttaaltaan hiuksiin. Hiuspohjan hieronta tehtiin hoidon vaikutusajalla, joka oli noin 10min. Liikkeellä ei ollut erikseen lämpölaitetta, mutta tehostin hoidon vaikutusta tuomalla lämpöä pyyhkeen avulla. Vaikutusajan jälkeen hiuksiin laitettiin vielä hetkeksi vaikuttamaan Kevin Murphyn kosteuttava hiusmaski sulkemaan hiuksen. Pyyhekuivauksen jälkeen laitoin kuivaan hiuspohjaan sitä hoitavan geelin. Kuivauksen jälkeen viimeistelin hiukset kiharoilla.



Hiukset ennen hoitoa



Hiukset hoidon jälkeen


Hiukset viimeisteltynä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti