torstai 9. toukokuuta 2019

Tehtävä työssäoppimisjaksolle

Lähden uudelle toppijaksolle innoissani, koska menen uuteen paikkaan. Odotan innolla mitä eroja eri kampaamoilla on ja onko esimerkiksi asiakaskunta erilaista tai tietyt toimintatavat erilaisia. Odotan myös, että pääsen tutustumaan uuteen värisarjaan sekä muihin uusiin tuotteisiin.

Edellisen toppijakson jälkeen olen oppinut hurjasti uutta värjäyksestä sekä leikkauksista koululla ollessa asiakaspalvelussa. Koulun asiakaspalvelussa olen oppinut myös nopeutta sekä asiakaspalvelua työn aikana. Aiemmin keskityin vain työhön, mutta pystyn nyt myös juttelemaan asiakkaan kanssa samaan aikaan. Tavoitteena toppijaksolla olisi päästä värjäämään lisää sekä saada myös kokemusta perusleikkauksista, jotka ovat vielä hieman epävarmoja itselle.

Haluaisin myös alkaa kerryttämään sitä omaa asiakaskuntaa tulevaisuutta varten sekä luomaan suhteita alalle. Näillä näkymin ainakin omia asiakkaita onkin tulossa työssäoppimispaikalleni hyvin. Haluaisin myös perustaa toppijakson aikana NY- yrityksen kesää varten.

Tavoitteena on myös tehdä ensimmäinen näyttö työpaikalla. Olen suunnitellut tekeväni kevään aikana hiusten- ja hiuspohjanhoidon näytön, mutta en vielä muuta. Haluan saada paljon varmuutta lisää väreihin sekä leikkauksiin, ennen niiden näyttöjen suorittamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti